Vaalikokous 2013
Suomen Puuteollisuusinsinöörien Yhdistys ry:n sääntömääräinen vaalikokous pidettiin 7.11.2013 Koskisen Oy:llä Järvelässä. Sääntömääräisten asioiden lisäksi kuultiin kaksi esitelmää sekä tutustuttiin Koskisen Oy:n tuotantolaitoksiin.
Kuksa-tunnustuspalkinto myönnettiin Vesa Sokalle. Vesa Sokka on tehnyt pitkän ja arvostetun uran puunjalostuksen parissa. Hän on toiminut Schauman Woodin levyteollisuudessa johtotehtävissä sekä Joensuussa että Jyväskylässä, mistä siirtyi Jyväskylän Messut Oy:n toimitusjohtajaksi. Messujohtajana Vesa Sokka on luonut maahamme puumessut 1980-luvulla ja kehittänyt alan yhteistoimintaan erittäin merkittävästi. Vesa Sokka on ollut Puuteollisuusinsinöörien Yhdistyksen jäsen vuodesta 1968 eli jo 45 vuoden ajan.
Uudet hallituksen jäsenet ja jäsenmaksut
Hallituksesta ovat erovuorossa Petri Kaskes ja Markku Koskinen. Heidän tilalleen valittiin uusiksi hallituksen jäseniksi Markku Lähteenmäki (Koskisen Oy) ja Timo Mäkinen (Dynea Oyj) kolmivuotiskaudeksi (2014-2016). Toiminnantarkastajiksi vuodelle 2014 valittiin Taina Ahlroth ja Leo Potkonen. Varatoiminnantarkastajiksi valittiin Jukka Kontio ja Erkki Tuompo.
Hyväksyttiin vuoden 2014 toimintasuunnitelma ja talousarvio. Jäsenmaksu on vuosijäseniltä 20 € ja kannattajajäseniltä 200 €. Vakinaisilta jäseniltä ei peritä jäsenmaksua. Toimintasuunnitelma ja talousarvio ovat liitteenä.
Uudet jäsenet
Uusiksi henkilöjäseniksi hyväksyttiin kaksi henkilöä: MSc, doctoral candidate, Albert Hernandez Estrada (Aalto) ja Puutekniikan insinööri (AMK), projekti-insinööri, Leo Lähteinen (LAMK).
Uusiksi nuorisojäseniksi hallitus on hyväksynyt: Tekniikan ylioppilas Aleksanteri Negru-Vode (Aalto), Insinööriopiskelija Antti Komulainen (LAMK) ja insinööriopiskelija Arttu Valkama (LAMK)
Yhdistyksen 75-vuotisjuhla järjestetään perjantaina 22.8.2014. Juhlatoimikuntaan kuuluvat Susanna Rinne, Laura Mattila ja Heikki Heiskanen.
Hallitus on myöntänyt seuraavat apurahat kevään vuosikokouksen jälkeen:
DI Pekka Tukiaiselle on myönnetty 2000 euron kannustusapurahaa väitöskirjatyöhön ”Fracture behaviour of wood in RT-direction”. Yhdistys myönsi nyt 1000 euroa ja 1000 euroa, kun väitöstilaisuus on pidetty.
DI Kristiina Laineelle on myönnetty 2000 euron kannustusapurahaa väitöskirjatyöhön ”Massiivipuun modifiointi puristamalla”. Yhdistys myönsi nyt 1000 euroa ja 1000 euroa, kun väitöstilaisuus on pidetty.
DI Jonna Silvolle on myönnetty 2000 euron kannustusapurahaa väitöskirjatyöhön ”Käytön jäljet ja niiden hyväksyttävyys puulattioissa”. Yhdistys myönsi nyt 1000 euroa ja 1000 euroa, kun väitöstilaisuus on pidetty.
Tekn yo Heikki Marttilalle (Aalto) on myönnetty 500 euroa vaihto-opiskeluun Australian Melbourneen.
Tekn yo Victoria Eklundille (Aalto) on myönnetty 1000 euroa vaihto-opiskeluun Wieniin.
Insinööriopiskelija Henri Ryönänkoskelle (LAMK) on myönnetty 500 euroa vaihto-opiskeluun Zvoleniin Slovakiaan.
Insinööriopiskelija Ida Packalénille (LAMK) on myönnetty 500 euroa vaihto-opiskeluun Zvoleniin Slovakiaan.
Insinööriopiskelija Pauli Weckmanille (LAMK) on myönnetty 500 euroa vaihto-opiskeluun Zvoleniin Slovakiaan.
Tekn. yo Iiris Immonen (Aalto) on myönnetty 500 euron apurahaa vaihto-opiskeluun Saksaan (Rheinish-Westfälishe Technische Hochshule).
Lahden ammattikorkeakoulun ammattiainekerho Pino ry:lle on myönnetty 3000 euron apuraha Interfob 2014 –konferenssin järjestämiseen.
Lahden ammattikorkeakoululle on myönnetty 5000 euron apuraha puutuoteteollisuuden koulutuksen markkinointiin ja alan työmahdollisuuksien tunnetuksi tekemiseen.
Kokouksen jälkeen kuulimme kaksi esitelmää. Toimitusjohtaja Tapani Kiiski (Raute Oyj) esitelmöi aiheesta ”Mekaanisen metsäteollisuuden markkinatilanne konetoimittajan näkökulmasta” ja Markku Koskinen esitelmöi aiheesta ”Koskisen – omistautunut puulle – Koskisen konsernin esittely”, jolla hän pohjusti myös tulevaa yrityskierrosta. Lopuksi tutustuimme Koskisen Oy:n höyläyslinjaan, kokorunkoasemaan, sahaan, vaneri- ja lastulevytehtaaseen.
Lisätietoa yhdistyksestä ja jäseneksi liittymisestä saa hallituksen jäseniltä ja yhdistyksen kotisivuilta www.puuteollisuusinsinoorit.fi.