Vaalikokous 2016

Suomen Puuteollisuusinsinöörien Yhdistys ry piti sääntömääräisen vaalikokouksen 23.11.2016 perinteikkäällä Helsingin Suomalaisella klubilla. Osallistujia oli 51 jäsentä. Sääntömääräisten asioiden lisäksi myönsimme yhdistyksen kymmenennen kunniajäsenyyden Veikko Jaatiselle.
 

 ”Veikko K. Jaatinen on tehnyt pitkän ja arvostetun uran puunjalostuksen parissa. Hän on toiminut Schauman Woodin Vaneriteollisuuden johtotehtävissä käyttöinsinöörinä, teknisenä johtajana, tehtaanjohtajana ja paikallisjohtajana Savonlinnan, Jyväskylän ja Pelloksen tehtailla.

 Veikko K. Jaatinen on laajasti tunnettu ja pidetty ammattilainen Suomen puuteollisuusinsinöörien joukoissa. Perusvaneri-insinööri Veikko K. Jaatisen puheet ja puheenvuorot ovat olleet mieleenpainuvia yhdistyksemme tilaisuuksissa luoden tilaisuuksiin yhteenkuuluvuuden tunnetta. Veikko K. Jaatinen on toiminut yhdistyksen hallituksessa ja on ollut yhdistyksen jäsen vuodesta 1966 lähtien yli 50 vuoden ajan.”
 

Juhlallisuuden jälkeen kuulimme kaksi mielenkiintoista esitelmää. Kansanedustaja Juhana Vartiainen esitelmöi aiheesta ”Teollisuuden toimintaedellytyksistä” ja ylitarkastaja Tarmo Mykkänen Opetus- ja kulttuuriministeriöstä esitelmöi aiheesta ”Opetusministeriön puheenvuoro puutuoteteollisuuden koulutuksen tilasta”.

Yhdistyksen hallitukseen valitsimme uudestaan seuraavaksi kolmivuotiskaudeksi erovuorossa olleet Markku Lähteenmäen (Koskisen Oy) sekä Timo Mäkisen (Prefere Resins Finland Oy). Tänä vuonna ei ollut puheenjohtajavaalia vaan puheenjohtajana jatkaa Ilkka Tarvainen (LAMK) ja varapuheenjohtajana Tero Hannonen (UPM). Muut hallituksen jäsenet ovat Tapani Kiiski (Raute Oyj), Laura Mattila (MetsäWood), Arto Salo (Metsä Wood Oyj), Sakari Wallin (Suomen kuitulevy Oy) ja sihteeri Heikki Heiskanen (SeAMK Tekniikka)

Toiminnantarkastajiksi vuodelle 2017 valitsimme Leo Potkosen ja Veli-Matti Räsäsen, ja varalle Jukka Kontion ja Jussi Levosen. Yhdistyksen jäsenmaksu on vuosijäseniltä 20 € ja kannattajajäseniltä 200 €.

Uusiksi henkilöjäseniksi hyväksyimme kaksitoista henkilöä ja uusiksi nuorisojäseniksi hallitus on aiemmin hyväksynyt kolme henkilöä. Hyväksytyt henkilöjäsenet ovat: Tuotepäällikkö Riku Härkönen (UPM Plywood), tuotantopäällikkö Pauli Karjalainen (UPM Savonlinnan vaneritehdas), tuotantopäällikkö Tero Pöntinen (UPM Pellos 1), tuotantopäällikkö Pasi Toivanen (UPM Wood, Pellos), kehitysinsinööri Tomi Valkonen (UPM), suojeluinsinööri Janne Jääskeläinen (UPM Jyväskylän vaneritehdas), tuotannonsuunnittelija Antti Pitkänen (UPM Joensuun vaneritehdas), toimitusjohtaja Pekka Kopra (Westas Group Oy), ostoinsinööri Jussi Lehtosalo (ABB), toimitusketjujohtaja Titta Vanhatalo (UPM-Kymmene Wood Oy), suunnittelupäällikkö Ari-Pekka Tiusanen (Raute Oyj), tuotekehityspäällikkö Timo Lindroos (Isku Interior Oy).

Uusiksi nuorisojäseniksi hallitus on hyväksynyt tekniikan kandidaatti Veikko Sajaniemen (Aalto), AMK–opiskelija Matias Lappalaisen (LAMK) ja AMK–opiskelija Juuso Niinimäen (LAMK)

Yhdistyksen ulkomaan opintomatka järjestämme Gdanskiin, Pohjois-Puolaan 7-11.6.2017. Opintomatkatoimikuntaan kuuluvat Timo Mäkinen, Ilkka Tarvainen ja Heikki Heiskanen.

Hallitus on myöntänyt seuraavat apurahat kevään vuosikokouksen jälkeen: Puumekanistikerho ry:n 30-vuotisjuhlien järjestelyihin on myönnetty 1000 euron avustus.  LAMK:in markkinointikampanjan kolmas ja viimeinen maksuerä 5000 euroa on maksettu. Pino ry:lle on myönnetty 600 euron apuraha Interfob 2016 –opiskelijakonferenssiin, joka järjestettiin Pohjois-Puolassa Pasym:ssa 17.–21.10.2016. Pino ry:lle on myönnetty 1000 euron toiminta-avustus vuodelle 2016.  DI Tiina Vainio-Kailalle (Aalto Puumateriaalitiede ja –tekniikka)  on myönnetty  2000 euron kannustinapuraha. Väitöskirjan aihe on ”Väitöskirja puun antibakteerisista ominaisuuksista”. Opiskelija Tiina-Maija Leppäselle (LAMK) on myönnetty 500 euroa vaihto-opiskeluun Rosenheimiin, Saksaan. Opiskelija Juho Rekulalle (LAMK) on myönnetty 500 euroa vaihto-opiskeluun Salzburgiin, Itävaltaan. Opiskelija Matias Lappalaiselle (LAMK) on myönnetty 500 euroa vaihto-opiskeluun Salzburgiin, Itävaltaan. Opiskelija Janne Sandenille (LAMK) on myönnetty 500 euroa vaihto-opiskeluun Rosenheimiin, Saksaan.